Sunnuntailapsen lapaset

Mitä lukis

2006-02-22T13:01:00.000+02:00

Minulla on täsmälleen 50 blogia suosikeissani. Ottamalla huomioon lukuaikani, ihan kohtuullisen paljon. Välillä ei vaan huitsittaisi lukea ketään, vaikka listaa menenkin katselemaan. En ole myöskään pitkään aikaan löytänyt ketään uutta, jota jaksaisin seurata pidempään. Random-blogitoiminto on hauska ja sillä useimmin viihdytänkin itseäni (huom! blogimaailmassa, /Sunnuntain toimitus), jos omat suosikkini eivät ole päivittyneet. (Oikeammin sanottuna: jos tietyt suosikkini eivät ole päivittyneet.) Hassua. Joidenkin blogien lukemiseen vaan tarvitaan tietty olotila ja olotilaan blogi. Joku suosikkini on päätynyt listalleni odottamaan olotilan jäsentymistä, odottamaan aikaa, jolloin ehdin lukea kokonaan alusta tähän päivään. Sekin on totta, että on heitä, jotka voidaan lukea nykyisyydestä eiliseen.

Luen säännöllisesti sellaisiakin blogeja, joita en kuitenkaan tilaa. Mikäs järki tässäkin nyt on? No se, että tilaamani blogit ovat niitä, joista oikeasti pidän ja joita ainakin teoreettisesti on aikaa lukea. Tilaan yli rajojen (ikä-, sukupuoli-, valtakunnan-, listasijoitus-), paitsi että tykkäämisrajaa en alita. Haluan kuitenkin seurata myös niitä samoja blogeja, joista 'kaikki' jo muutenkin puhuvat, joten ne tulevat luentaan irtopainoksina. Kai ne toppenilla hilluvat tämän sallivat. Luen kuitenkin useimmiten listan kautta. Joskus taas en, tehän tiedätte. Yhteen blogiin kun pääsee, kulkeutuu kommenttien kautta toisten kirjoittamiin suosikkeihinsa, aina vähän erilaista reittiä pitkin, palaa mahdollisesti listalle tai jää ihastelemaan uusia linkkiaarteita. Tai muistaa itsekin bloggaavansa.

Mitä pitikään tehdä. Jotain teellä alkavaa...

Poweria pointtiin

2006-02-16T13:47:00.000+02:00

Ei edisty millään. Ja jään vielä tähänkin miettimään, että mistä kirjoittaisi. Uh, menin lupaamaan esityksen itseäni kiinnostavasta aiheesta (kiinnostaahan se, koska aiheen tiimoilta palkkanikin ansaitsen). Mutta kun tällä hetkellä kasassa on vasta jäsennelty powerpoint-etusivu, ja muilla sivuilla lukee valkoisissa lohkoissa 'Click to add text'. Vaikka kuinka napsauttelisi valkoisia kenttiä, tekstiä ei synny. Ei olisi iso homma tämäkään, mutta joku lötkis on majaillut työhuoneellani kohta kaksi viikkoa, ja sille tämä tuntuu olevan todella iso ponnistus. Tiedän, että se tulee tekemään ihan hyvän esityksen ja esittääkin sen asiallisesti ja reippaasti. Mikä siinä loppuun saattamisessa oikein on vaikeaa?

Esityksen rungon minä laadin oikeastaan heti kun hommaan lupauduin. Niin minä teen muulloinkin, sisällysluettelon on oltava ainakin pääpiirteittäin hahmossaan, ennen kuin aloitan isomman työn kirjoittamisen. Parinkymmenen minuutin suullinen esitykseni kattaa muutaman pääalueen, joten ne myös haluan selkeästi jaotella ensimmäisessä kalvossa. Kuulijalle on ensiarvoisen tärkeää tietää mistä puhun. Näin onkin sopivat pää- ja väliotsikot laadittuna. Nyt vaan täytät otsikoiden alle pylpyröitten viereen tekstiä. Ei se sen vaikeampaa ole! Kirjoitan työssäni verraten vähän, (vähemmän kuin haluaisin, siitähän saisi rutiinia) joten asiakirjoittajana olen hidas ja liikkeellä aivan väärällä tekniikalla. Haluan kirjoittaa valmista tekstiä, kuten teen muulloinkin kirjoittaessani. Asiakirjoituksissa olen todella kriittinen, onko liikaa tekstiä, liian vähän, jospa joku kysyy jotain, entä jos kukaan ei kysy mitään. Aina samat voivottelut ennen kuin olen edes aloittanut kirjoittamisen. Enää puolitoista päivää jäljellä (ja viikonloppu, jos töitä suostuisin vapaa-ajallani tekemään). Se on kohta pakko, jos viivyttelyä jatkuu vielä. Ihan oikeasti, en tunnista itseäni tässä lintsarin roolissa. Viime viikot töissä ovat vaan menneet ihan sumussa, teen vain välttämättömät. Joinakin päivinä riittää, että olen paikalla. Mistä tämä oikein johtuu? Muuten elämässäni ei voisi mennä paremmin, ja töissä tök-tök.

Puolivillaista en haluaisi tehdä, tunnen ajan kohisevan hukkaan ja katson valkoisia kenttiä. Kohta on kahvitauko. Pääsisipä ulos. Ihanaa, huomenna on perjaintai. PP:n on oltava silloin valmis. Lamaa. Entä jos en saa valmiiksi? Teen vielä yhden toisen jutun... Ei kun teet tämän nyt ensin! Tee-ny! Tee nyt se pois! Kirjoitan kuitenkin hitaasti, asioiden tarkistamiseen olisi kuitenkin pitänyt varata enemmän aikaa. Huomenna tähän samaan aikaan alkaa oikeasti stressata, hikoilen kylmästi, esitys on puolitiessä, ja siitä voisi edelleen tulla ihan hyvä kun vaan tekisi. Tekisi pois kuljeksimasta.

Suklaapilvi

2006-02-15T13:37:00.000+02:00

Pilvissä kun leijun muutenkin, kävin tekemässä sanapilven. Ensimmäisen kerran näin sellaisen Pirrellä.

Ei riso enää

2006-02-13T16:46:00.000+02:00

Pikkuhiljaa opettelen uudistamaan Sunnuntain ulkoasua. Minulle riittää sekin, että peruspalikat ovat katselukorkeudella, eikä hiiri/rullakättä tarvitsisi pahemmin liikutella jotta sivupalkista selviäisi kaikki oleellinen. Aiemmin luulin, että WYSIWYG. Näin ei todellakaan ollut. Tämä selvisi oikeastaan aika pian blogini perustamisen jälkeen, mutta en osannut eikä ollut oikein tarmoa tai aikaa perehtyä asiaan. Harmitti vain kun en ymmärtänyt miksi tekstit seilasivat ja sain loputtomiin vierittää hiirtä ylös-alas. Hetken mietin muuttoa Vuodatukseenkin varsinkin kun siellä olisi hienoja sivupohjia tarjolla. Mistään helpoista ratkaisuista en perusta omalla kohdallani, eli ei luovuteta vielä. Vuodatukseen mennään jatkossakin kylään, ja ehkäpä jotain harrasteblogia virittelen siihen suuntaan, mutta kyllä täällä sisua ja kuusenneulasia piisaa, jotta Sunnuntai pysyy bloggerissa. Ihana oikea elämäni vie tätä nykyä niin paljon aikaa, että välillä luulen jo näkeväni unta. Ihan tavallista ihanaa, ei siitä isosti osaa tänne kirjoittaa. Muutenkin bloggaamisesta on muotoutunut vähän erilaista kuin aluksi suunnittelin. (Tästä opinkin, ettei tulevaa voi suunnitella.) Tästä intoudun kirjoittamaan toiste.

Männä viikoilla aloin pään hakkaamisen CSS:ään ja toisinpäin. Kantapään kautta kokeillen yritellen opetellen erhehdellen ja vihdoin onnistuenkin. Pääni sattuu olemaan umpiluusta, joten maistuu se pieninkin voitto bloggerista. Sorsallani ei välttämättä muut lennä, joten kopsaamatta jätä, jos osaat (ja varmasti osaat) koodata tätä. Jos sekaan on puikahtanut jotain rumia virheitä, niin olisi ystävällistä ilmoittaa. Tietäisiköhän kukaan miten saan sivupalkkiin automaattisesti luettelon viimeisimmistä postauksista? [JEE, selvitin tämän ihan itse kun aikani pähkäilin! Mutta miksi ne ovat boldilla?] Minusta jotenkin tuntuu, että tämä oletuspohja, jota käytän on siitä kököimmästä päästä. Olen tiiraillut sorsia jos jonkinlaisia sattumanvaraisista blogeista, ja joko muut ovat jäsennelleet hienosti koko layoutinsa (ja minä en) tai sitten vika piilee tämän oletuspohjan yhdistämisessä it-taidottomaan Sunnuntailapseen. Näitä jaksa tänään pohtia kun kotonakin on hyvä olla.

Haamuttelutunnustus

2006-02-02T16:26:00.000+02:00

Haamuttelua esiintyy täällä ilmeisesti itse aiheutettuna. Sankan lukijakunnan puuttuessa ongelmaa ei varsinaisesti edes ole olemassa, mutta jos joku selvitystä kaipaa. Kas näin se käy. Päätän kirjoittaa jotain, jota en kuitenkaan saman tien valmiiksi saa. Koska nuori blogini on lähinnä päiväkirjatyyppinen, en halua useinkaan muuttaa alkulehden päivämäärää, jos aiheeni liittyy samaisen päivämäärän tapahtumiin, joten tallennan aina vaan saman luonnoksen päälle, päivämäärää muuttamatta. Samoin kirjoitan osan merkinnöistäni takautuvasti ajoittaen ne oikeaan päivään. Minäpä minä, kalenterin orja. Joten jonossa saattaa olla luonnoksia, jotka paukuttelen valmiiksi kunhan kerkeän ja tämä saattaa lähettää listalle haamupäivityksiä. Onhan se tavallaan päivitys, mutta sen pitäisi esiintyä oikeasti menneisyydessä. Tarkemmin en ole tutkinut asiaa. Ehkä pitäisi. *Käy toisessa tabissa tutkaamassa*

Unohtakaa mitä sanoin, ei listaa voi huijata. Nätisti päivittyvät sinne minne pitääkin, eikä haamuja esiinny. Minäpä minä, toiveajatteleva hupsu. Otaksuin haaviini eksyneen viiden uskollisen lukijani lisäksi edes yhden haamun. Kiitos ja anteeksi.

Nyt ei ole sisällä luonnosteluja, ja parhaani yritän, että kirjoittaisin tämän jälkeen ihan oikeana päivänä. Joku roti oltava.

Kommenttiystävä!

2006-01-30T12:10:00.000+02:00

Äskeisen kilpajuoksun aloitin tietenkin Herkkulasta, jossa olin katsastamassa saamani meemihaasteet. Ystävällistä, joten kiitos haasteista Herkku! Etsiskelen säännöt vielä mukaan. Haastepallon saavat ottaa kiinni ne jotka lukevat. Kertokaa se minullekin :)

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt

"Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Päälläni on normifarkut ja musta vyö, vaaleansiniset sukat, kukikas paita ja violetti pitkähihainen hartianlämmitin vaaleiden alusvaatteiden (eri paria, ääks!) lisäksi. Jalassa on mustat sisäsandaalit ja päässä silmälasit. Ei koruja, kelloja tai hiuslisäkkeitä.

4-meemi

4 työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:
mansikkapelto
kookauppa
apteekki
valtionvirasto

4 elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan:
Magnolia (3x)
Vertigo (5x)
Sininen (4x)
Amélie (3x)

4 paikkaa, joissa olen asunut:
Helsinki, Espoo, Tampere, Saastamoisen mökki

4 tv-ohjelmaa, joista pidän:
Frasier
Rimakauhua ja rakkautta
Sinkkuelämää
Sisustusohjelmat

4 paikkaa, joissa olen käynyt lomalla:
Italia, Ranska, Tanska, Venäjä

4 suosikkiruokaani:
röstiperuna, suklaajälkiruuat, pihvi mediumina, fetasalaatti

4 saittia, joilla käyn päivittäin:
Hesari
Blogilista
Gmail
Google

4 paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt:
kotona, pihalla, ravintolassa, elokuvissa

4 blogia, joita mainostaa:
Edelleen suosikkilistani on päivittämättä ja palkkiin pistämättä. Nämä monelle varmasti tutut blogit tulevat mieleen:
Tarinoita Harmaan puun kylästä (en ole aivan varma kirjoitusasusta)
Veloena
Viistolla pinnalla
Hassuja heräämisiä

Kilpajuoksu

2006-01-30T10:17:00.000+02:00

Huh, tulipa seurattua ja nappasin viimein Elinalta. Hauskaa, että siinä on nyt jo noin paljon totuuksia :)

1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

1. Punainen on lempivärini.
2. Omistan auton.
3. Minulla on kissa.
4. Seuraan Emmerdalea.
5. Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
6. Sain töitä!
7. Conan O´Brien ärsyttää minua.
8. Olen aamu-uninen.
9. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni
28. Kohtasin aviomieheni netissä. - toistaiseksi avomiehen, mutta kyllä siitä aviomieskin tulee ;)
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod

Lupa olla outo ja meemimyönteisyyteni

2006-01-27T17:11:00.000+02:00

Marinadi haastaa "meemiin mukaan ne, joita kukaan muu ei ole vielä haastanut".

Minulla onkin ollut aikaa miettiä näitä samalla kun olen salaa toivonut saavani haasteen.

Käsikirjoitukset ja yksinpuhelu Harjoittelen monta kertaa päivässä mielessäni erilaisia sosiaalisia tilanteita varten ja toki käsikirjoitukseen kuuluvat myös äänenpainot, ilmeet, vastapuolen repliikit ja reaktiot. Harjoittelen ihan jokapäiväisiä keskusteluja, puheenavauksia, virkailijoille ja asiantuntijoille tehtäviä tiedusteluja, työhaastatteluja (vaikkei sellaista edes ole näköpiirissä). En ole mitenkään epävarma enkä jännitä tilanteita tai pelkää esiintymistä. Päinvastoin. Koitan hioa esiintymistäni ja olla mahdollisimman valmis kun tilanne eteeni tulee. Toinen puoli näitä ajatusleikkejä on tietenkin hyvien keskustelujen kertaaminen, aika usein teen tätä koiraa lenkittäessäni. Yksinpuhelu nyt on niin tavallista naisten keskuudessa, ettei sitä ehkä lueta outoudeksi. Tunnustan kotona selostavani ääneen varsinkin kokatessani. Ruoka-aineille en juttele, mutta pehmoille ja kasveille kyllä. Eläimille myös. Kasveille en muuten juttele, sehän olisi todella outoa!

Paperinsäästökampanja Revin hukkatulosteet yms. A4:t postikortin kokoisiksi muistilapuiksi. Kirjoitan suht' pienellä käsialalla, joten jos paperiin jää tyhjää, taitan ja revin (en nimenomaan leikkaa saksilla) jäljelle jääneen paperisuiron talteen. Tätä esiintyy vähemmän nykyään, sillä printtaan kaiken mahdollisen kaksipuoleisena. En osaa heittää pois mitään muutakaan. Vaatteita, lehtiä, lehtileikkeitä, reseptejä, purkkeja, tilkkuja, kortteja, muovipusseja, kumilenkkejä, astialaatikoita. Kamalinta on tämän ilmenemismuoto, kun kaapit ovat täynnä "jotain, mitä saattaa vielä tarvita". Muuttojen aikaan käyn taistelua itseni (ja pari viimeistä muuttoa Kahvipavun) kanssa, kun pitäisi heittää hyvät pahviset muuttolaatikot pois. "EI! Ei niitä hyviä...!" Mutta totuushan on ettei niitä mihinkään voi säilöä, edes litistettynä. Hamstrausta on hyvä selittää säästäväisyydellä, joka on perua kultaisten muistojen sävyttämältä opiskeluajalta.

Juomiset Huljuttelen teetä/mehua mukissani pyörivällä ranneliikkeellä juuri ennen juomista. Se on vaan maneeri, enkä siis yritä jäähdyttää tai sekoittaa juomaa. Toinenkin juomiseen liittyvä tuli mieleen. Hammaspesun jälkeen (nimenomaan illalla) täytän lasin vedellä vielä kerran aivan täyteen, juon pienen hörppäsyn ja heitän vedet sitten pois! Aamulla näin ei jostain syystä tapahdu.

Syötävät Pidän kanaviillokista ja tillilihasta, ala-asteelta asti olen pitänyt. Eivät ne neljän suoraani kuulu, mutta kuulun siihen vähemmistöön, joka ei mainosta näitä inhoavansa.

Raisuus. Not. (Tämä on varsinaisesti leikki Levottomista, mutta viidenneksi ei tule muutakaan oudompaa mieleen.) Mä en ole koskaan kiivennyt puuhun. Mä en ole koskaan jäädyttänyt kieltäni mattotelineeseen tai vastaavaan. Aikuisena olen viime vuodet piruuttani kokeillut pakkasella kielenkärjelläni avainta, koska tiedän ettei se voi jäätyä. Kielletyn hedelmän maun tavoittelua.

Listamania Outona mieltymyksenä ovat listat; lempisitä ja lempitätä, muistilistat & ToDo:t, kauppalista (yleensä) reseptin tarveainejärjestyksessä, pikainen saldokatsaus, pakkauslista matkalle lähdettäessä, joulukortit, toive- ja puutelistat levy- ja kirjahyllyyn. Listat teen aina kynällä ja paperille, ja koen ne varsin yksityisiksi. Tykkään myös täytellä testejä ja ilman muuta pidän meemeistä!

*-*-*-*

Meemimyönteinen olen, joten jatkossakin vastailen mukaviin meemeihin vaikkei haastetta kuuluisi. Olisi tietysti hauskaa, jos joku joskus heittäisi meemillä. Vanhin sähköpostin välityksellä tuntemani meemi, "Nalle Puhin ystäväkirja" oli joka kerralla yhtä hauska täyttää, minua edes samat kysymykset eivät kyllästyttäneet. Hankalinta oli miettiä kenelle sen lähettäisi eteenpäin, koska moni ei sähköpostin tukkoa halunnut saati kertoa itsestään arkipäiväisyyksiä. Massapostitusta koko osoitekirjan mitalla en harrasta itsekään enkä lähetä vitsinä tai kyselynä kiertävää meemiä eteenpäin ellei se todella ole _uusi_ ja _hauska_ . Hiphei, onneksi on oma blogi, jossa meemeillä!

Kotona

2006-01-13T19:29:00.000+02:00

Kotiin palattuani on ollut hieman aikaa hengähtää ja katsoa ympärilleen. Vanha meemi on kyseessä. Kierrätän näitä nyt kun kyssärin kohdat 7 ja 10 haluaisin konkretisoida mahdollisimman pian. Jostain tätä intoa on vain siunaantunut. Kysymättäkin on selvää, että into olisi viisainta suunnata jonnekin ihan muualle. Kustannuspaikat on yksi hyvä vastaus. Uuden postin metsästys on mieltä kutkuttanut jo kauan. Siitä asiasta pitäisi varmaan olla hipihiljaa, mutta olen tolkuttoman huono pitämään yllätyksiin liittyviä mölyjä mahassani. Asialle en ole tehnyt vielä mitään. Siis metsästysasialle. Muita mölyjä ei mahassa ole. Mutta eipä mennä asioiden edelle nyt vaan suunnataan kotiovelle.

1. Kun astun sisään ulko-ovestani ja katson vasemmalle, näen kenkähyllykön. Olemme näet tuulikaapissa. Varsinaisessa eteistilassa vasemmalla puolella on usein tyhjillään oleva naulakko.

2. Olohuoneessani on värikäs matto. Mustaa, oranssia ja valkoista.

3. Kun katson ulos keittiösi ikkunasta, näen naapurin tontin.

4. Lavuaarini reunalta löytyvät Kahvipavun ja minun hammasharjamukit hammasharjoineen. Lisäksi nestesaippuapumppupullo.

5. Kotini viihtyisin huone on työhuone!

6. Kotini ihastuttavin yksityiskohta on se, että se on kuukasi kuukaudelta omampi. Konkreettisempi ihanuus on pehmorivistö.

7. Pientä remonttia kaipaisivat melkein kaikki seinät, isompaa remonttia lattiat ja keittiö.

8. Minulle mieluisin asumismuoto on omakotitalo.

9. Säilytän imuriani siivouskaapissa.

10. Jossain määrin en ole tyytyväinen kotini sisustukseen. Kalustuskin kaipaa jotain uutta ilmettä.

11. Seinilläni on yllättävää kyllä tauluja enemmän kuin julisteita. Taulut tarkoittavat kahta piskuista tallinnalaisen katutaiteilijan akvarellia. Sitten kun kohta 7, seinäremontti, joskus valmistuisi, seinille saadaan oikea julistetaulujen armada. Omia valokuviakin odottaa kehystettyinä esillepanoaan. Joskus on käynyt kyllä mielessä, että vuokraisi taidevuokraamosta jotain oikeita tauluja.

12. En petaa sänkyäni joka aamu. Sen petaa se, joka viimeksi makaa. Useimmiten se en ole minä. Tosin, jos kukaan mukaan ei sitä ole pedannut aamulla, petaan sen sitten illalla. Eli se olen sittenkin minä!

Varohan!

2006-01-13T10:05:00.000+02:00

Matka meni oikein hyvin, kiitos kysymästä. Nyt koitan orientoitua töihin taas. Toivottavasti tästä tulee turvallinen päivä, kolmastoista ja perjantaista huolimatta. Ulkona on pirun liukasta.

Matkoilla

2006-01-08T18:07:00.000+02:00

Iltaa! Loppiaisloma lopuillaan, vaikka töiden paiskomiseksihan se meni. Positiivisasenteellisesta paiskonnasta on kyse. Eilen otin palkkiosta etukäteistä ja käytin sen shoppailuun. Tein mielestäni todella onnistuneita kauppoja, puhtaita mielitekoja ja viileän harkittuja toimivia asukokonaisuuksia. Jälkimmäiset eivät toimi sanayhdistelmänä, mutta peilatessa näytti hyvältä! Matsausta jatkanen vielä illemmalla, ennen kuin pakkaan upouudet ostokset matkalaukkuun vanhoja vaatteita piristämään. Matkalaukut on otettu esille huomenna starttaavan työmatkan vuoksi. Viime päivät on saanut kulumaan töissä tätä matkaa valmistellen ja mikä mukavinta, ilman keskeytyksiä. Tosin blogituttavuuksien kuulumisia en ole ehtinyt juuri vilkuilla. (Vieläkin on suosikkiblogipalkkikin tekemättä, harmitus.)

Alituinen rahantekotarpeeni ja vapaa-ajanpuutteeni (älä usko kaikkea mitä tänne kirjoitan) pakottivat tuon kakkostyönkin ottamaan. Vaalien jälkeen saan toivottavasti palkkani, tosin raskaalla kädellä verotettuna, mutta kuitenkin, ja haen Kahvipavulle myöhästyneen joululahjan. Tai tosi aikaisen, kun optimistisia ollaan näin vuoden alussa. Jouluun on nyt 350 päivää. Koristeet lähtivät loppiaisena, mutta varisematon kuusemme oli ainakin vielä äsken tallella ja piparitalostakin ainakin osa seinistä pystyssä. (((Tähän tulee kuva pytingistä miltä se näytti silloin kun se oli vielä loistossaan)))

!! Pääsin tässä takaisin rönsyilevän ajatuksenkulkuni mukaan. Aikainen joululahjani Kahvipavulle on tilaustyö, joka toivottavasti antaa potkua pintaremonttiaikeillemme. Juurikin niin, etteivät aikeet jäisi vain haaveiksi. Nyt jos rakas luet tätä, olen arvatenkin paljastunut :)

Matkaan siis! Suuremmin en poissaolostani huhuile, koskapa pidempiäkin aikoja olen ollut hiljaa. Mainitsenpa vaan, että arkirapostelusta poikkeava anti on itselle tervetullutta.

Sunnuntain vuosi 2005

2005-12-31T20:23:00.000+02:00

Kulunut vuosi oli kuin viini, se parani vanhetessaan. Vuodenvaihtuminen on minulle aina ollut hauska, odotettu tapahtuma, paitsi vuosi sitten. Päivä oli painajainen, ensimmäistä kertaa tuleva pelotti. Jonain toisena päivänä tuon päivän tapahtumat eivät olisi ehkä musertaneet niin paljon, surulliseksi ja onnettomaksi olisin tietenkin tuntenut itseni joka tapauksessa. Monta kertaa alkuvuoden kyynelmerestä selvisin vain itseäni käskyttämällä. Kokoa itsesi. Toisia, uhmakkaita päätöksiäni en noudattanutkaan, mutta silti jokin kuitenkin muuttui hitaasti. Olen itselleni rehellinen, en tehnyt kompromisseja, vaan itsenäiset valinnat. Paransin elämäni suunnan, mutta en oikeasti osaa selittää mitä tapahtui tai miten päädyimme tähän onneen, josta ei 31.12.2004 ollut pilkahdustakaan. Vuoteeni mahtui niin paljon ja kaksi aattoiltaa, niin erilaista. Tässä luon päivämäärille suuriakin merkityksiä, siinä välissähän kaikki tärkeä tapahtui. Sentimentaalinen kun olen, lataan kuitenkin kellonlyömään 00.00 paljon odotuksia, joiden toteutumisen lapsellisesti uskon korreloivan vuodenvaihteen olotilani kanssa. Tänä vuonna niin onkin, lapsenuskoani en ole menettänyt.

Tilinpäätöksen aika. Kaikkea ei oheinen meemi varmastikaan mittaa, mutta täytänpähän muistoksi itselleni.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Kävin pukeutumisneuvojalla. ja aloitin blogi(e)n pitämisen. Kyllä, yksi terapiayritelmä ja toinen harrastusviritelmä Sunnuntain lisäksi. Päivitystahdissa on toivomisen varaa eli eräs uudenvuodenlupaukseni liittyy tähän :)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Tapanani on luvata vuodesta toiseen aikalailla samoja lupauksia, jotka koitan pitää paremmin. Kestosuosikkeja ovat makealakot, kiroilun vähentäminen, ystävien muistaminen, terveydestä huolehtiminen ja rentoutumisen opettelu.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaksi ystävääni, vanha koulukaverini ja vielä yksi perhetuttu. Näin olleen neljään perheeseen tuli poika. Paljon onnea!

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Äitini täti.

5. Missä maissa kävit?
Saksassa ja Teiskossa :) Narniaan en ehtinyt...

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?
Enemmän ilonkyyneliä.

7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Ei jäänyt tiettyjä päivämäärämuistoja vuodenloppuun muisteltavaksi, merkittäväksi päivän tekevät tapahtumat ja onnellinen oleminen. Esim. tähän mennessä olen lahjakkaasti unohtanut jo nuo kohtien 3 ja 4 päivämäärät, vaikka merkittäviä asioita minulle olivatkin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Kuvaannollisen kiven läpi meneminen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Menetin keskusteluyhteyden ystävään.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En mistään flunssaa pahemmasta.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Garderoobin täytettä... ehkä liikaakin.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Koirani.

13. Kenen käytös masensi?
Oma ja Kahvipavun.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Lainojen (asunto- ja opinto-) lyhennykseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kesälomasta, viikonlopuista, ystävien näkemisestä, joulusta (koko joulukuusta itse asiassa).

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
Fix You. (Coldplay)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Näin loppuvuodesta kysyttäessä: onnellisempi

b) laihempi vai lihavampi?
Nykyään tehdään paljon tiukempia housuja...

c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, niin aineellisesti kuin henkisestikin mitattuna.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Toivon lukeneeni enemmän kirjoja ja osallistuneeni enemmän työyhteisöni kanssa keskusteluun.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Ikävissä tunnetiloissa vällymistä.

20. Kuinka vietit joulua?
Rakkaan kanssa kaksin omassa kodissa. Rauhaisaa ja lämpöistä yhdessäoloa, ulkoilua, lahjomista, herkuttelua, pelailua, juttelua, hellimistä. Enempää en voisi vaatia täydellisestä joulusta!

22. Rakastuitko vuonna 2005?
Rakastin jo ja rakastan vastedeskin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Tahdon asia.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tyttö ja helmikorvakoru (luin englanniksi)

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
iPOD

28. Mitä halusit ja sait?
Parantavia keskusteluja, yhdessäoloa, kulttuurinautintoja, joulumielen.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Veronpalautuksia.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Kuoropojat

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Sattui arkipäiväksi, eli olin töissä. Täytin 31.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Unelmatyöpaikkaan vaihtaminen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Työasuna farkut ja pitkähihainen pusero/niukka neuletakki. Kotona viihdyn yhä useammin mukavissa collegehousuissa ja hupparitakissa. Kesällä yritin käyttää hameita ja mekkoja, jos sääret sen kestivät. Katumuotiini opettelin pashminan käytön.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Suhteellisuudentaju ja päivä kerrallaan matelu.

(35. Mikä kysymys on poistettu?)

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
EU-perustuslakiäänestys. Nyt puhuttaa lähestyvä presidentinvaali, saadaanko toista kierrosta?

37. Ketä ikävöit?
Kaukana asuvia ystäviä

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Olen kohdannut ja tavannut tänä vuonna paljon uusia ihmisiä. Aika näyttää kuinka merkittäviä näistä tapaamisista muodostuu.

Soihdut jälkijunassa

2005-12-22T21:17:00.000+02:00

Joululauluja hymistellessä meni tynkätyöviikko nopeasti ohi (pidän huomisen vapaata). Siinä sivussa hoidin toki toimenkuvani siten, että joulun jälkeen kelpaa organisoituun kaaokseen palata. Ei huolta huomisesta kun joulua luvassa neljä päivää. Tänä vuonna stressittömät lahja- ja ruokaostokset on jo tehty, huomenna siivoilen ja leivon lahjakakun. Kahvipavulle lankesi kuusen ja kukkien haku, samoin juhlajuomat haetutin hänellä. Kukkia ei mies muistanut, mutta bonuksena kassillinen suklaata. Nami.

Saatanpa edellisen merkinnän päätökseen. Muuten niin jouluihminen kuin olenkin, kynttilät eivät ole minulle ihan niin tärkeitä. Joulupöydästä karsin tilanpuutteen takia elävät kynttilät ensimmäisinä pois. Muovikynttelikköä en edes haluaisi (Keittiöön on annettu sähköjohtosykkyrävaroitus!). Kynttilöiden asema romanttisen ja tunnelmallisen illan tuojana on selvä se, mutta olen tavattoman huono polttamaan kynttilöitä. Joten kynttilävastaavan on syytä olla joku muu kuin minä. Tikut, takut tai sytkärit eivät ole salatupakoimattomuudestani (enkä ole luvankaan kanssa ikuna poltellut sen puoleen) johtuen tulleet kovin tutuiksi, enkä edes väitä omaavani partiotaitoja, vaikka valpas olenkin. Kyllä minä saunanpesän ja nuotion osaan sytyttää, mutta pienoiseen kynttiläkammooni on syynsä. Naapurimme ylensi tulirengin isännäksi nuoruuden kodissani eräänä yönä joulun alla kymmenisen vuotta sitten. Mittavimmat vahingot (onneksi kaikkien kohdalla kyse oli vain aineellisista) koettiin juurikin meidän perheessä. Seurauksena evakkoasumista ja joulun vietto yli puolta pienemmässä asunnossa. Muistan kuinka ankea joulu se oli. Ja kuinka kuumana käyn aina kun näen vastaavaa piittaamatonta kynttiläkulttuuria: kiikkerällä (terassi)muovipöydällä kynttilä ilman tukea tai tassia ja kenenkään valvomatta. Aina ei edes käy niin hyvin kuin meille kävi, talo saatiin asumuskuntoon, ihmiset säilyttivät henkensä ja katit kaikki seitsemän. Kynttilättömäksi en heittäytynyt, mutta kieltämättä meni kauan, että uskalsin honteloita antiikkikynttilöitä käsitellä. ("Jos ne kuitenkin kaatuu.") Ehkä tämän takia minulta meni aikoinaan geelikynttiläinnostus täysin ohi. Pikkuhiljaa mieli on rauhoittunut, mutta silloin mustenee, kun talopaloista uutisoidaan. Nytkin pihallamme palavat ulkoroihut ja tallilyhty, ulkona ne ainakin luovat tunnelmaa turvallisesti ja toivottavasti ilahduttavat ohikulkijoitakin. Ihastelen maltillisia joulu/ulkovaloja ja taidokkaita kaupunki(joulu)valoja. Yleensä simppelimmät ratkaisut ovat hienommasta päästä. Valoista puheenollen, ulkovalot taitavat jäädä tänä vuonna virittämättä. Pääasia, että kuuseen saadaan valot!

Viisut ja soihdut

2005-12-20T17:07:00.000+02:00

Äitini (harrastelija)kuorotaustasta johtuen laulaminen on kuulunut olennaisena osana kotini jouluun. (Muulloinkin äiti laulaa ja hymisee usein, ja tämän taipumuksen olen perinyt melkein yksinoikeudella.) Kotikotona joululauluja vartavasten kuunnellaan mukanalaulamisen ilosta. Aikani myös säestin pianolla kun lauloimme siskon ja äidin kanssa. Muistan, että tämä yhdessäolo oli hauskaa. Joistakin lauluista osaan laulaa myös kakkosääntä, mutta triomme repeili näissä kohdissa, joten tyydyn laulamaan niitä yksikseni silloin kun laulattaa. Kauneimmissa joululauluissa kävimme harvemmin, vaikka asuimme kirkon nurkilla. Siitä ei ole muodostunut ehdotonta perinnettä. Aikuisena olen muutaman kerran käynyt nykyisen kotikaupunkini upeimmassa kirkossa ystävän kanssa laulamassa. Nyt nämä laululintuset ovat lentäneet pois, enkä ole keksinyt korvaavaa lauluhalukasta seuraa. Mieluiten menisin tutun kanssa, vaikken ujo olekaan. Kahvipavulle ei suinkaan ole helpotus se, että pidän joululaulujen kuuntelemisesta ja mukana laulamisesta. Jos oikein tosissani yritän, en laula mukana, suu kyllä liikkuu. No, en tietenkään maksetussa joulukonsertissa laula. Mutta silloin kun on lupa laulaa, melkein kaikki menee. Hengellisenä en itseäni pidä, mutta jostain syystä sen lajin laulut tunnun osaavan parhaiten, korkealta ja kovaa. Niistä tulee suosikitkin helposti mieleen. Osaan laulut ja sävelet, harmikseni en aina muista joululaulujen nimiä! Iskelmätyyppisistä joululauluista en niin kovin montaa kelpuuta "oikeiden" joululaulujen joukkoon, mutta sujuvasti ainakin kuuntelen. Uusia joululauluja en ole oppinut pitkään aikaan. Oivasti sopii teemaan kukkamaalta poimimani joululaulumeemi. (moneen kohtaan tulee ensin mieleen nom = niitä on monta!)

Kaunein joululaulu: Maa on niin kaunis
Surullisin joululaulu: Varpunen jouluaamuna

Päässä eniten soiva joululaulu: Tällä hetkellä: Joulu on taas riemuitkaa nyt (ja tästä johtuen myös joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo)

Ärsyttävin joululalu: Porsaita äidin
Eniten lapsena laulettu joululaulu: Jouluyö, juhlayö
Bonus! Sykähdyttävin joululaulu: Oi jouluyö
Sunnuntailisä: Hauskin joululaulu: Nissepolkka

Päässä soivista joululauluista sen verran, että laulut varioituvat päässä aika pian toiseksi. Samoin joulun alla luritusherkkyyteni on matalimmillaan, mistä tahansa sanasta syntyy kaukaakin haettu assosiaatioketju laulunpätkään. Ja meillä kaikilla oli niin mukava... Oikeasti, en anna sen joulunaikaan häiritä itseäni.

Soihduista seuraa sanottavaa vähän myöhemmin.

Ihan itse

2005-12-20T14:24:00.000+02:00

Mitä ihmettä tämän joulun alla on tapahtunut! Rakensin piparkakkutalon ja askartelin melkein puolet (12) lähettämistäni joulukorteista (kyllä, jäi reilusti alle 30:n tänä vuonna...) ihan itse. Tyypillisesti pidän askartelusta, pikkunikkaroinnista, käsitöistä ja varsinkin keittiössä hääräämisestä ja eritoten leipomisesta, mutta eipä ole ennen tullut mieleeni, että voisin itse leipaista piparipytingin tai operoida korttimaakarina. Tänä vuonna olin hankkinut kortit ja postimerkit hyvissä ajoin valmiiksi. (Postituslistalleni kuuluu muutama kortti Eurooppaan ja tänä vuonna olinkin todella ajoissa.) Ja sitten löydän innoittajani. Ei kun askartelijan taivaaseen ja karkkikauppaan. Varsinaista kortti-inspiraatiota odotellessani sain muumikuumeen ja siitä selvittyäni seuraavat kolme iltaa ja ainakin yhden yön oli korttipajani pystyssä. Pikkutarkan näpertelyn lomassa hermoni eivät kiristyneet kertaakaan. Sitten kun tekeminen loppui eli kortit saatettuina onnellisesti Suomen Postin huomaan, tulikin vieroitusoireita.

Jouluruokien suunnittelu on seuraavana muuten lyhyellä joululistallani. Olemme toisen joulumme omassa kodissa ja jokaiselle päivälle on tarkoitus loihtia molemmille maistuvaa juhlasapuskaa. Laatikoista syön vain lajia peruna, Kahvipapu syö perinteisemmin. Tänä(kin) vuonna haluan kokeilla ihan muita reseptejä ja kattauksia kahdelle, ja jossain määrin varoittava esimerkkikin puri... Nähtäväksi jää, saammeko tänä(kin) vuonna joulutervehdyksen muassa pötyä pöytään vaikka nimenomaisesti on pyydetty, että älkää tuoko. Kaksin vain kun ollaan ei sellainen ruokamäärä millään meihin uppoa, koirakaan paljon jaksa. Pakastin sisältää edelleen viime joulua.

Jouluhaaste

Joulun ensimmäinen lahja annettu tuntemattomalle. Työkaveri sanoi, ettei nyt voi kun on joulukin. Itse annoin samasta syystä.

Jouluvalmistelut

2005-12-12T14:43:00.000+02:00

Yksin kotona koiran kanssa -elämä on vähäksi aikaa ohi. Lyhyistä lyhyimmänkin työviikon jälkeen olin kuitenkin aivan puhki. Pahimman herkkiskaudenkin sain onneksi lieventymään ennen Kahvipavun kotiintuloa. Sitä ei koskaan osaa arvata, että millaiselle tuulelle sitä milloinkin tulee. Nyt oli kikatuksen ja tippalinssityksen vuoro, siitä ei olisi suuremmin harmia ollut (jos vertaa siivousraivariin) mutta säästin miestäni. Ohjasin naisenergiani ystäväpuheluun. Vielä yhtenä kappaleena olevan ystäväni kanssa juteltiin ja siinähän sitten herkistelin kun puhetta tepsuttavista tossujaloista riitti. Tänään tuli taas aivan puun takaa tekstiviestin muodossa, että lapsuudenystäväni on saanut lapsen. Sitäkö siellä haudottiinkin :) Ilahduin todella paljon ja kuume nousee... Puolin ja toisin ollaan laiskanpuoleisesti pidetty yhteyttä, joten sikäli ymmärrän, ettei asiasta ole infottu aikaisemmin. Ymmärrän, ettei raskauden alkuvaiheessa haluta kertoa kuin lähimmille. Enkäpähän omakohtaisesti tiedä kuinka luontevan keskustelunavauksen saa pamauttamalla, että olisi vähän odotusuutisia. Itse en vastaavassa tilanteessa varmaan pysyisi nahoissani, vaikka pakkohan se olisi, työpaikalla varsinkin. Olen vaan niin huono pitämään omia yllätyksiä salassa. Toisten salaisuuksistahan en hiisku kenellekään, olen luottoystävän maineessa.

No niin, kun ei vähään aikaan kirjoita mitään, haluaakin kirjoittaa kaikesta mikä päässä pyörii. Joulutohinasta ja tohinattomuudesta minun piti tällä kertaa...

Kylään kutsumani askarteluinspiraatio tulikin luokseni aika pian, mutta jouduin hätistämään sen pois! Syynä minäkin itse -kohtaus johon inspiroiduin luettuani rakennusprojektista. Hurahtamistani en ihan täysin ymmärrä, koskaan ennen ei ole tullut mieleeni, että tekisin moisen pytingin itse. Ilmeisesti tuossa oli sopivasti haasteen makua. Taloa tehdessäni ei palovammoilta täysin vältytty. Tietenkään. Ohjeessa sanottiin, että suklaakuorutteella liimaaminen onnistuu ihan hyvin. Anteeksi, en ymmärtänyt. Kaikki paikat, pöytä ja apupöytä, kädet, lötkössä suklaamössössä, pipariseinät kaatuivat päälle. Oli siis turvauduttava keinoon, josta äitikin varoitteli lapsena ollessani: Sula sokeri ON polttavan, kipeän kuumaa. Turhasta eivät äiti ja ohjeet varoita. Se vaan kävi aika äkisti, vaikka miten taiteilisi. Oli tässä tietenkin aloittelijan tuuriakin mukana. Näppien lisäksi poltin perinteisesti ensimmäisen pellillisen muumeja. Itse kun piti pipertää muumihahmojen kaavatkin, niin uusiksi meni taikinan leikkely, joka oli sanalla sanoen hidasta hommaa. Mutta kuusi pullistunutta, suht suoraa seinää nousivat kuin nousivatkin pystyyn, heksagonin määritelmä tosin sai uuden ulottuvuuden. Harjannostajaisiksi söin loput koris teet.

IP

2005-12-06T16:51:00.000+02:00

Minilomani on loppuhuipennusta vaille ohi, enkä ole blogannut, askarrellut kortin korttia enkä leiponut herkkuja. Puhumattakaan, että olisin uskaltautunut vappubileisiin. Antoisia hetkiä olen viettänyt (lumi)kolan ja imurin varressa, koiran kanssa telmiessä, kirjan ja Frasierin parissa, saunoen ja muuten vaan joulua ennakolta fiilistellen. Riittää oikeastaan kun katsoo ulos, joulumieli tulee ikkunasta sisään. Viestit kulkevat Kahvipavulle kaukomaille, hyvää yötä on toisen huomenta, tärkeimmät sanottiin toisillemme jo ennen matkaa. Viikon päästä olen saanut hänet takaisin.

Glögi-iltaa!

2005-12-02T21:05:00.000+02:00

Korjasin kömmähdykseni kommentoinnin osalta. Anteeksi jos nolostutin. Tänä iltana onkin hyvää aikaa lukea suosikkejani, kun syysiltojen reality-koukkusarja loppui. Mutta mutta, nyt klo 20.28 ei ole tullut keneltäkään tutulta uusia päivityksiä klo 15.30 jälkeen, anyone? (Tilanne toivottavasti korjaantuu sitten kun olen julkaissut tämän. ) Kaikki ovat ilmeisesti tipotiessään. Ai niin, onhan nyt perjantai. Viikonpäivien nimillä ei itselleni ole juurikaan arkena merkitystä, päivästä toiseen kun nousen, pesen hampaat, lenkitän koiran, syön jotain, pakkaan pikkureppuni ja kirmaisen töihin. Töiden jälkeen käyn joskus postissa, joskus kaupassa, vapaailtana menen usein keskustaan. Muina kuin vapaailtoina lenkitän koiran, syön, luen lehteä, kirjaa, nettiä, katson teeveetä, leikitän ja opetan koiraa. Kaikkea näitä sujuvasti Kahvipapulle jutellen. Aika papattaja olen semitylsän työpäiväni jälkeen, joten oloani helpottaa, että Kahvipapulla on korvat. Mistäköhän keksin juteltavaa kun päivisin yleensäottaen tapahtuu niin vähän? Toivoakseni nukkumaanmenoni nyt aikaistuu kun koukku loppui. Päivän päätteeksi eli piakkoin tiedossa uutiset, pikku-ulkoilu ja iltapesut. Aivan niin kuin ajattelinkin, oman elämän voi tiivistää muutamaan riviin. Oikeastaan en ole koskaan (aikuisena) ollutkaan siinä luulossa, että toisilla olisi jotenkin jännittävämpää. Elämä vaan on niin kuin se eletään. Huomasin, että muuallakin on kirjoitettu aiheesta.

Ettei työnteko ihan unohtuisi pitkän viikonlopun aikana, niin kerron olleeni ainakin eilen tehokas. Viime viikon alkajaisiksi nimittäin keskustelimme lähiesimieheni, joka tosiasiassa pomottelee vähän kauempaa, joten olkoon hän nimetty Kaukoksi, kanssa sellaisista hommista, jotka olisi hyvä tehdä ensi tilassa. Niinhän sitten teinkin, yli viikko myöhemmin. Onkohan tällä jotain sen kanssa tekemistä kun toinen esimies, symmetriasyistä nimeltään Touko, varsinainen rahakirstun vartija, antoi tulosvaroituksen. Kevääseen kukkeimpaan töitä riittää, sitten katsotaan tilanne uudelleen. Olen aina jotenkin osannut talouteni turvata, joten en osaa olla huolissaan tulevasta. Voittaja minussa vaan haluaisi itse ilmoittaa lähdöstään. Lähtövalmiudessa olen ollut siitä lähtien kun huomasin ei-minkään muuttuvan tällä uralla. Itsekään en muutu, koska sisäistä motivaatiota ei tähän nykyiseen uraan ole ollut noin vuoteen. Uutta palkanmaksajaa en ole etsinnöistä huolimatta löytänyt. Lisään sen lahjatoivelistaani.

Jos tämä olisi livejournal, current mood -kettu istuisi ruusunpunaisen pilven päällä.

marraskuun draftit päivänvaloon

2005-12-01T16:48:00.000+02:00

Sunnuntaissa on vihdoinkin ehditty letittämään. Muhkea leipä oli helppotekoinen kuin mikä. Päällisinä kokeiltu oivariinia, sulatejuustoa ja anopin omenahilloa, (päälliset siis erikseen, en ole omaksunut mannereurooppalaista voi-hillosämpylän syöntitekniikkaa) joista kaikista yhdennaisen makuraati piti paljon. Kiitoksia reseptin äidille!

Kiitoksia satelee muillekin. Päivittäin ajattelemisen aihetta antava hyvä ihminen, kiitos lämpöisistä kehuista. Häkellyksissäni menin aivan kirjoittamattomaksi joksikin aikaa. Vilkutan tästälähtien kaiken värisille ja kokoisille Marteille niin kuin olen oikeastaan tehnyt tähänkin asti. Kiitoksia tsempityksestä navantekijälle ja ihanalle hurahtaneelle. Luen niin teidät kuin muutkin suosikkini päivittäin, niin kuin olen tehnyt aika tavalla päivälleen vuoden verran.

Eilen, marraskuun viimeisenä, kirjoitin kirjeen kenenkäs muunkaan inspiroimana. Opin toivottavasti itsestäni lisää kolmen vuoden kuluttua, sitten kun (toivottavasti) kirje todellakin palautuu minulle. Luultavasti opin itsestäni jo aiemmin, se olisi tässä iässä jo suotavaa.

Aamu oli tuttu ja turvallinen. Ensimmäinen kalenterinluukku. Aamulenkki pehmeässä puuterilumessa satumetsän reunamilla. Vaihteeksi käytännön työpäivä, ei aina sitä alinomaista kynän (lue hiiren) pyörittelyä. Tiedossa jännittävä ilta. Kahvipapu osallistui mittavaan työhaastatteluun, joka läpivietynä vie hänet vieraille maille. Testitulokset ja siivu tulevaisuudesta tarjolla illalla. Huomaan pidättäväni hengitystä.

Keljuttaa

2005-11-25T01:51:00.000+02:00

Keljuttaa niin. Iltamyöhäisellä virittelin sanakopua. Ihan pienestä, niin kuin aina. Aamulla olimme kuitenkin puheväleissä, eli onhan asia haudattu, on.

Luonnehdin seuraavassa mitä sitten, jos olisi mennyt pitkän kaavan mukaan. Täysin rakentavasti en vieläkään osaa riidellä. Suutahdan ja lepyn nopeasti, ja osaan sopia. Ei pelkästään teoriassa. Näin asia on silloin kun (joskus harvoin) kuumenen työpaikalla, vapaalla ystäville, sukulaisille (sellaisia muka-loukkantumisia, puolin ja toisin) tai äksyilen itselleni (omasta osaamattomuudesta, huolimattomuudesta, jne .) Tietysti on järkevää sopia työpaikan kismat mahdollisimman pian, ystävilleen ei voi vihoitella pitkään ja itsestään kuitenkin pitää kaikista eniten, joten enimmän aikaa on oltava samaa mieltä itsensä kanssa. Näin se on parisuhteessakin, sehän on meidän perustamamme Parisuhde Oy, tavoitteiden ja toimintatapojen olisi oltava pitkälle samat, että yhtiömme hyvin menestyisi. Sama mikä pätee ystäviin ja sukuun pätee tietysti kumppaninkin kohdalla, miksi sitten erimielisyydet ovat välillä niin raastavia ja vaikeasti sovittavissa?

Kun jokin asia oikeasti painaa mieltä, haluan selvittää asiat heti, kun siihen tulee mahdollisuus kasvokkain. Ja jos on kielenpäällä, harvoin saan vedettyä takaisin. Sisälläni en osaa keljutuksia pitää, joten vastaanottopäässä pitäisi olla provosoimattomuusasema viritettynä, itseensä tunteenpurkauksiani ei kuuntelija ainakaan saisi ottaa. Naispurkauksethan tunnetusti kun voivat liittyä ihan mihin vaan. Harvoin ne edes alkavat henkilökohtaisuuksista, mutta jos riidan saa aikaiseksi, se ikävästi alkaa kiertyä siihen suuntaan. Molemmilla on yhtäläinen vastuu lopettaa se, ei siinä kysellä kumpi aloitti. Kumpikaan ei kuitenkaan tee niin kuin pitäisi. Todella usein Kahvipapu alkaa möksöttää kun ollaan loppusuoralla. Olen sitä mieltä, että möksöttäminen se vasta riitelyä onkin, siinä vaiheessa kun voitaisiin jo sopia. Joten eikun lähdetään uudelle kierrokselle. Sitten itseä jo kiukuttaa se kiukun kierrekin, alkuperäinen aihe on jäänyt sivuun, turhaan ei siis sanota, että riita ruokkii itseään. Sopan nurinpäin kääntämisen ja vaivaamisen kun valitettavasti osaan.

Varovasti kokeillen sopu vihdoin syntyy. Mutta sitten vasta alkaakin harmitus. Paha mieli ei johdu enää siitä, että minulla oli kurjaa ennen kinaa vaan siitä, että osaltani edesautoin epäsopua, joka aiheutti toiselle pahaa mieltä. Se onkin pysyvämpää laatua, eikä mene itsekseen jupinoimalla ihan heti ohi. Mistään muusta aiheesta en harrasta itsesyyttelyä, mutta riidan aloittamisesta tai siihen osallistumisesta saan takuumorkkiksen. Perusluonteeltani olen itsevarma, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, virheineen. Joten voisin kokeilla hyväksyä parisuhteenikin virheineen. Suhteemme on varsin nuori, riidat kuuluvat osana elämää sopivasti höystämään. Uskon, että tähänastisista kivisin taipaleemme on raivattu keväällä ja olemme jo siitä paljon oppineet. Voin opetella ja olen halukas oppimaan uusia toimintamalleja, joiden avulla opin lisää. Ei riitä, että yksin minä. Yhdessä.

Pimeä

2005-11-24T17:33:00.000+02:00

Pimeät aamut, uh. Näennäisesti sama pimeys aamulla ja illalla, mutta kuitenkin niin eri. Olen aamuvirkku, joten ei ole vastaansanomista kun pihalle kömmin suoraan peiton alta nelijalkaisen perään. Aamurapsutukset saavat hetkessä hyvälle tuulelle. Aamun pimeä kuitenkin lannistaa. Ikävöin kuulaita syysaamuja ja odotan huikeita tammi- ja helmiaamujen kirkkaita hankia. En ole tietyn vuodenajan perään, mutta nykyisestä välivaiheesta en pidä. Kunnon syksy meillä jo oli, tulisi se talvi edes adventtisohjoineen.

Aamuni tunnit kuluvat aivan liian nopeasti. Kuten sanottua, heti herättyäni olen pihalla. En torkuttele tai vingu väsymystä. Asun lyhyen kävelymatkan päässä päivätoimistostani. Virkkuudestani huolimatta tänäkin aamuna olin viimeisten joukossa virtakatkaisinta päälle napsuttamassa omalla puolellani.

Työpäivän päättymisen näen ikkunasta, kun on taas pimeää. Mutta millainen! Pehmeä, samettinen pimeä. Työasiat joutavat jäädä näiden seinien sisälle, viiletän portaita alas. Kotileikki alkaa. Himmeät katuvalot kiillottavat asfalttia, on taas hyvä olla.

Try walking in my shoes

2005-11-22T20:57:00.000+02:00

Luin aamulla Outin kengistä. Omat nykyiset poponi listaan siis minäkin. Illan olen kolunnut komerot ja laatikot, jotka on useimmista pareista tallella. Ilman muuta pyydän kassalla laatikon mukaan. Vaikka kenkäkaupungissa ollaankin, erikseen on aina pitänyt pyytää. Kaapeissani on suht perussettiä. Käytän kenkiä useamman kerran suutarilla, sillä vaikka kuinka on helppo 37:n jalka, sopivia kenkiä ei ole koskaan liikaa. Kun johonkin malliin on tykästynyt, vaalin sen käyttöikää mahdollisimman pitkälle.

Arkisin selviän kolmella parilla. Aamulenkki ruskeilla nahka/gore-eccoilla, töihin tätä nykyä mustilla joka sään kengillä tai ruskeilla nilkkureilla ja töissä vaihdan sisäkengät. Turhamainen minä hankitutti puljun rahoilla uudet. Edelliset, edelleen hyväkuntoiset itsemaksetut terveyskengät ovat passissa työmappihyllyn alla. (5)

Mustia matalakorkoisia kävelykenkiä omistan kolme paria: pyöreäkärkiset, kantikkaat ja vanhimmat säilyttämäni, todella kapealestiset kengät. Yllättävää kyllä ovat edelleen ehjät. Ostatin ne äidilläni käydessäni vielä lukiota kolmetoista vuotta sitten. Toiset kaksi paria olen ostanut vuoden 2000 paremmalla puolella. (8)

Rennompaan menoon vaaleat Clarksin pehmeät kävelykengät. Ne vaan ovat. (9)

Hameen kanssa käytettäviä peruskenkiä minulla on vain yhdet. Mustat. (10)

Kesäjalat tarvitsevat ainakin kaupungissa kynsilakan lisäksi kengät. Italian tuomisina kolmet mustat sandaalit. Kahdet niin sanotut vaellussandaalit, lötköt no-namet ja kunnon traktoripohjaiset Merrelit. Ihanat ruskeat nahkaläpsyt ja vielä mustat Clarks-sandaalit. Tantat, mutta niin hyvät jalassa. Lisäksi kaupunkiin sopimattomat Espritin rantaläpsyttimet. (18)

Suosikkikenkäni, joita käytän kuitenkin harvoin. Pitkäkärkiset tummansiniset "Peppi Pitkätossun" nyörikengät. (19)

Juhlahetkiin. Korkokenkäaatelia ja toiset juhla-avokkaat. Mustia kumpaisetkin. (21)

Koko kuluvan vuoden kenkäostokset olen keskittänyt tähän syksyyn. Pinkit nilkkurit, mustat maskuliiniset nilkkurit ja ruskeat mokkakengät. Tämänkaltainen ostoskäyttäytyminen on poikkeuksellista. (24)

Ulkoilmaihmisen ja entisen salihirmun kengät. Nokian kumpparit, vaelluskengät, maastojuoksulenkkarit, Puman sisäpelikengät ja Reebokin aerobic-kengät. (29)

Käyttämättöminä, joutavat myyntiin. Pitkävartiset kohlot mustat saappaat ja säälittävän ohutpohjaiset, mutta ideaalikorkoiset mokkanilkkurit. Jostain syystä mustat. Olihan ne ostettaessa hienot ja edelleen niillä kelpaa lämmitetyllä Aleksilla tepastella. Pohjoisempana niillä ei tarkene. (31)

Yksi kenkäpari per elinvuosi.

Backstage kutsuu

2005-11-17T17:23:00.000+02:00

Eipä kehumista. Aktiivisti alkanut (viime!) viikko jurahti flunssaan. Keskiviikkona ja torstaina liesusin kirkoilla ja kylillä, etten joutanutkan blogin ääreen. Perjantaina oli jo kova hinku viikonlopun meininkeihin, mutta tauti astui kuvaan. Näinhän se menee juu, virkanaisen sopiikin sairastaa viikonloppuisin. Paitsi että sairaslomalla ollaan edelleen. Päivityksiin ei ole pahemmin ollut aihetta, jaksaminen on riittänyt päivän lehden lukuun ja makoiluun. Päiväunet olen nukkunut joka päivä. Raskasta untani seuraa huolestunut vahtikoirani. Emäntä kun ei tyypillisesti makoile ja laahusta vaan pistää kotona ollessaan tuulemaan.

On niin epistä, saa ja pitää olla kotona, mutta mitään ei jaksa tehdä. Rakastamani puuhalistan askareet ovat tässä ajassa jo lisääntyneet. Milloin venyn ja tunnustan, että listalla on ikuisuusproggiksia. Joku voisi lohduttaa, että eihän sulla hätää ole, kun ei flunssaa fataalimpaa. Nyt on aikaa levätä kunnolla. Mieti jos olisi jalka poikki. (Nämä vertaukset eivät ole miksikään muuttuneet lapsuusajasta. Edelleen kamalinta olisi tuo älytön sanonta jalka poikki.) En mieti, koska I've been there. No ei ihan, mutta aika lähellä kuitenkin. Pieni jalkapöydän luu murtui poikki kun putosin kaikkia fysiikan lakeja noudattaen nätisti jalkani päälle. Reilun kuukauden sain konkata kyynärsauvoilla ja urheilin kotiini kolmanteen kerrokseen melkeinpä päivittäin. Silloin oli a) lämmin kesä eikä b) huoneistossa ollut parveketta. Näiden tukalasta yhteisvaikutuksesta johtuen en pystynyt kykenemään viettämään koko aikaa sisällä. Pienen asunnon hyviä puolia oli se, että seinät ottivat vastaan, eivätkä kämppikseni olleet paikalla surkuttelemassa. Pikkuruisessa solukeittiössä vietin enimmän aikani, säilöen kurkkua ja kurpitsaa ja leipoen synttärikakun. Kyynärsauvat kulkivat Tallinnaankin mukaan, nurkkaan ne sai heittää reilu viikko ennen kun kävin tutkintotodistukseni pokkaamassa. "Elomme päivät epäselvät, kohtalo kovan suonut on..."

Ylläolevasta muistelosta selviää ehkä se, etten kovin usein ole toipilaana, ja myöskin se, ettei sankaritarinoita ole ihan joka dekadille osunut. Kovin pienestä muistonmurusta tuokin ryöppy tuli mieleeni. Pystytin vain raamit, etten ihan uppoutuisi sinne, yli kuuden vuoden päähän.

Kiva, että te kaksi lukijaani pidätte kiinni. Backstagella on kohta toista viikkoa tarjolla Johanneksen marjamehua, C-vitamiinilisiä muodossa jos toisessa, imeskelytablettia, kovia karkkeja ja suklaata, särkylääkettä ja puhtipulveria. Kumma juttu miten kaikki maistuu ihan samalle.

Avattu kassi - luottamuspassi

2005-11-08T14:26:00.000+02:00

Menee tämä näinkin. On päiviä, jolloin luen toisten blogeja eikä oman kirjoittamiseen jää aikaa. Siirtyessäni kotoa töihin ja paluumatkalla päässä ei suinkaan soi mikään Pollajukeboksin biitti vaan mestarillisesti hiottuja blogimerkintöjä. Nehän syntyvät aivan itsestään kun kävelee. Koneen kun mä auki saan kirjoitan kaikkea muuta tai jää vallan kirjoittamatta. Vallan jäi viikonloppunakin, josta tuli sellainen kuin tuli. Ajatelmiensa hukkaaminen on edesvastuutonta. Ajatella, että saisi kiinni kaikki karanneet ajatuksentyttöset ja muitten ilmoille päässeet puoliääniset lausahdukset.

Sanelukone ajaisi tässä varmasti minun asiaani. Harmi, etten ole lapsuuteni unelmaammatissa ja siten koppaisi luontaisetuna työpöydältä mukaan, noin ja pari varakasettia vielä. Vai ovatko digiajassa lekurit tässä asiassa? Sanelukoneeseen puhuvasta valkotakkisesta minulla on ihkaoma muistijälki, mutten osaa sijoittaa mihinkään paikaan mihinkään aikaan. Oikeastaan en minä edes käy lääkärissä. Sanelukone on siis tungettava työreppuuni, jossa on musavehkeen lisäksi kalenteri, lehti/kirja, tyhjä tai täysi muovirasia (suunnasta riippuen), elävää ravintoa (menomatkalla), harja, pikkukukkaro, huulirasva ja -kiilto (takin taskussa kulkee yleensä yksi huulirasva lisää), bussikortti ja lompakko. Viimeisestä thingystä päästäänkin sujuvasti seuraavaan listaan. (Turvallista aloittaa näillä. Kai näitä saa listata vaikkei kukaan ole pyytänytkään. Vai pitääkö vireillä olla haaste? Mistä sen sitten tietää kuka haastoi aka kuka klinkkasi tänne?)

Lompakko.

I Selkeät, mutta liikaa silti. Ajokortti, automaattikortti, yksi, kaksi, kolme kaupan asiakaskorttia, kaksi kirjastokorttia, terveyskortti, kela-kortti, matkavakuutuskortti, elinluovutuskortti, kaksi SPR:n korttia ja liiton jäsenkortti.
II Sälät, jotain rajaa. Yhdeksän kuittia, yksi matkalippu, kaksi konserttilippua, lahjakortti, veljen tilinumero, postimerkkejä, Finnkinon sarjaliput, Kahvipapun valokuva, ostoslista (vanha), viisi Kauppakalenterikuponkia (voimassa), Silmäaseman asiakaskortti, itse väkerretty postihinnasto, apteekkikortti, muistilappu, kaksi polettia ja nahkaläpyskä, jonka avulla tulisi ostaa käsilaukkuun matsaavat kengät.
III Ilman ei ole olemista. 15,90 € rahaa kilisevänä.

Sileitä saadaan kahden viikon kuluttua.

Haircut

2005-11-04T14:00:00.000+02:00

Lyhytsellainen. Ne eivät enää ole luomut. Jouduinkohan nyt juurikasvukierteeseen? Väripaletissa ei ole suortuvilleni montaa sijaa, oma rajoittunut makukin nikottelee, ellen tee sille jotain. Palaamme asiaan katsomaan värikarttaa uuden vuoden silmin. Kampaajani rupattelee harmittomia, minä kyllästyin kun en saa suunvuoroa. Oikeastaan ei haittaa, istun vaan ja tuijottelen peiliin. Ovesta mennessä kiitellään vielä vähän lisää. Myöhästyin tapaamisesta L:n kanssa.

Pipo on kohta pääasia. Miten hiusten kiillon, säihkeen ja suihkeen sitten käy? Minä kun en luovu piposta.

Toissapäivänä

2005-11-04T13:10:00.000+02:00

hain mielenrauhaa asanoiden parista. Pitkän tauon jälkeen aloitin harjoitukset jälleen vuoden alussa ja tämä oli hyvä päätös. Reilun tunnin ajan saan kiinni siitä mitä olen hakemassa. Harjoitus etenee itseni kontrollissa, lopuksi olen tyytyväinen. Kuinka moneen asiaan voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen? Tästä yhdestä olen onnellinen. Harjoitusvuosia taukoineen minulla on selkäytimessä viisi. Tässä ajassa olen oppinut olennaisen, en kadehdi toisten luontaisia taipumuksia. En haluaisi itseänikään kadehdittavan. Vielä joskus minunkin lonkkani ja polvi taipuvat, kädet voimaa saavat, myös sinun nenäsi lepää sääreen, selkä kiertyy. Oma selkäni on vahva ja taipuisa, uskaltaisinko sanoa lähellä valmista. Jalat lyhyet vantterat, antavat minulle haasteen, kenties loppuiäksi. Harjoituksen jälkeen mieli työskentelee vielä pitkään. Haluni uskoa, että aina seuraavaan kertaan asti, ei horju.

Miellyttävä olo vaihtuu ulkona laahaavaan ryhmiin ja tihkuun. Arkiset asioinnit on tehtävä ennen kotiintuloa. Yltäkylläinen tarjonta, en osaa valita koska mietin liikaa mitä maksaa, parasta ennen, pienellä präntätyt muistinko lukea. Kotimatkalla liian pimeää kulkea oikopolkuja. Vihdoin kotiarjen pariin. Koiran tervehdyshaukahtelu naurattaa. Mies kumartuneena lukee. Näistä kahdesta olen onnellinen.

Tervemenoa!

2005-11-02T02:46:00.000+02:00

No niin. Kenellä ei mennyt hermot bloggerin ensimetreillä? "Sorry, this blog address is not available." Miten niin. Mutta kun minä haluan juuri tämän nimisen osoitteen. Toista en keksi. Toinenkaan ei kelvannut. Muuhun en pysty. Tynkäosoite näytti kelpaavan Mr Bloggerille. Kus(vai kas)tomoidun templaatin niin piti sopia minulle ja olen nyt jo suossa... Mielessäni ollut selvä visio perustamani tiedotusvälineen alkuluvusta on kohta muisto vain.

Aloittaa piti näin hätäisesti kun (työ)päivä on kohta liian pitkällä ja aloittamisen ajankohdalla vaan on minulle väliä. Kiire johtuu osaksi myös siitä, että arvioin karkeasti pieleen erään päivälehden kk-liitteen ilmestymisajankohdan. Kuun ensimmäisenä lauantaina, oli se sitten 1. tai 15. päivä, se on ennenkin tullut. Vaikkei se sitä voikaan olla. 15. siis. Mutta 5. päivä sen vasta ilmestyä sopi ja olin päättänyt aloittaa ennen kuin ne kaikki muut uudet tulee tänne Anssin (kysyikö nyt joku Anssi Who?) jutun perässä. Mutta ne muut on jo täällä.

Minulla on ollut matkalaukku pakattuna vuoden päivät. Tähän asti olen pärjännyt päiväreissuilla, pahemmin en ole tullut kiitelleeksi matkanjärjestäjiä, reissannut vaan ja pitänyt pään koleana. No, koleudesta voidaan olla monta mieltä. Sanotaan, että yrittänyt olen ainakin. Silmät suut täynnä olen haltioissani lukenut ja edelleen kotiväelle siteerannut. Addiktoitunut pyy, siinä se. Vapaa-aikaa jää niukasti nytkin muuhun, miksen siis ensiksi kunnostautuisi matka-arvostelujen tai laivauutisten kirjoittamisessa toisten lokikirjoihin. Oma matkasuunnitelma on mieltäni kutkuttanut alusta asti. Tiesin, että matkalle vie, vaikka olenkin hyvä jäämään. Ihmeen kauan tätä loungessa loikoilua kesti.